lauantai 28. helmikuuta 2009

Kullervo, Kalervon poika,
sinisukka äijön poika,
nousi maasta huo’ahdellen,
hau’asta avautuvasta.

Siitä miesi katselevi,
mittailevi, kääntelevi:
laulajia nuoren polven,
uu’en su’un virsihiä.

Katsoi lasta päivän, kaksi,
katsoi päivän kolmannenkin.
Siitä kohta neljännellä,
sanan virkkoi, noin nimesi:

”Voi minä poloinen poika,
onneton, hau’asta noussut!
Jospa oisin tästä tiennyt,
sanan saanut Tuonelahan:
tanhuvista irstahista,
peijaisista, poloisista.
Jäänyt oisin loitommalle,
keskeltä tän kurjan kansan!”

Kullervo, Kalervon poika,
tempas miekan toistamiseen,
kären käänti rintahansa,
itse iskihe kärelle.

Se oli surma vanhan miehen,
kuolo Kullervo urohon,
aikaan uuteen palannehen,
nykymenoon pettynehen.

perjantai 27. helmikuuta 2009

Levottoman linnun lorun loppu

Runo suurenee klikkaamalla.



Näin näemme, että ilmastonmuutoksen lisäksi lintuaiheisella järjettömyydellä voi olla tärkeä osa myös huumeidenvastaisessa taistossa.

torstai 26. helmikuuta 2009

Jäälohkare


Lenteli lintunen Vatnajökullilla –
väsyneet siipensä melkein jo rullilla.
Vaik’ jäälohkareesta se leponsa löysi
puuttui kaulalta viime levon köysi:
perivät pirut pääsymaksun tullilla!


---


Kuten ehkä joku lukijoistamme saattoikin jo huomata tämä runo on kirjoitettu limerikki muotoon (http://fi.wikipedia.org/wiki/Limerikki) ja se käsittelee mielestäni erittäin tärkeää meitä kaikkia (Sinuakin!!!!) koskettavaa ongelmaa eli puhun tietenkin ILMASTON MUUTOKSETA / LÄMPENEMISESTÄ (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmastonmuutos) mielestäni oli jo korkea aika että joku taiteilia käsittelee tätä päivän polttavaa ongelmaa sillä eikö taiteen yksi suurimmista tehtävistä ole juuri eräänlainen yhteiskunnallisuus, sekä lisäksi kantaa ottavuus (http://fi.wikipedia.org/wiki/Taide)... minusta ainakin.... "lämpimin" terveisin Erkka Mykkänen.....

Aamupäivän ylimääräinen runo (ei vastaus):


Pöytään juuttunut lyijykynänjälki näytti irronneelta silmäripseltä.

Kirjaston eteen jouduttiin tilaamaan ambulanssi
keuhkonsa tyhjäksi puhaltaneelle
humanistille.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

"Я играю на гармошке у прохожих на виду"

Heräämisen tuska! Kevät
kohoaa arkustaan, siittäen
lapsia, pörriäisiä, luikerrellen
kuravanoja lattioille, luoden
ihmisiin uutta uskoa
- horoskooppeihin.

Siperia, Madrid, Hohhot, Casablanca.

Aikomuksia versoo,
matkasuunnitelmia,
yhdyntöjä, niiden ääniä.

Niiden ääniä!

Ettekö te näe tätä lapiota,
aavista huolia, kylmyyttä
sen varjossa, sen painoa!

Jäätikkö sulaa, ystävät,
talous vielä kasvaa.
Jos on ilakoitava,
tehdään se jo tänään!

tiistai 24. helmikuuta 2009

щи


Москва
. Luen runoasi ja juna kuljettaa minua, vieressä mummo virkkaa minulle elämäänsä: kuinka se ei ota loppuakseen, kuinka luurangot yhä vain piilottelevat – jonkun pitäisi näyttää niille kaapin paikka. En puhu hänen kieltään mutta kuuntelen, ja kuolemastakin mummo kertoo, kuinka se on kehno tanssikaveri: kaihtaa katsetta, ei koskaan vie saatille, talloo varpaat littaan ja nauraa.

Иркутск. Käyn junan käytäviä tulosuuntaan, olen kala Volgan vastavirrassa, miehet tupakoivat vaunujen väleissä, nyökkään niiden tummille silmille, mietin miltä maailma näyttäisi savun läpi tai miltä aivan kokonaan tulessa. Yhdessä vaunuista soittaa luurankojen orkesteri ja siellä pidetään tanssia, haku on käynnissä, mietin puukenkiä ja peltikattoja, jatkan matkaa ravintolavaunuun. Ilta vääntyy yöksi, ikkuna kääntyy mustaksi peiliksi ja katson siitä kuvaani aamuun asti.

Улан-Удэ. Kerralla kurkkuun vaan, se on maan tapa, tarjoilijatar nauraa, votka pulppuaa ja kaalikeitto. Nainen opettaa minulle kieltään, me keskustelemme, pian aamu muistuttaa itsestään ja kaikki näyttäytyy hetken jotenkin kummallisena. Rutistan runosi taskuuni, katson ikkunasta metsiä ja kyliä, juna

                                                                             tärisyttää

                                                       meitä.


Владивосток.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Lapsena näin ensi kerran päättömän miehen kävelevän
ja viisitoista vuotta myöhemmin talvella
risteykseen jäätyneen kauniin mummon,
ja vielä hetken elettyäni
soratien joka joi verta.

Uskon edelleen että päättömät miehet kävelevät
ja että vain luurangot leikkaavat nurmikkoa talvisin
ja ettei suurin osa laukauksista ole lähtölaukauksia.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Juoksuunlähtö


Joillain asioilla on alku.

Teillä ei ole, ei maanteillä,

poluilla, juoksuradoillakaan.
 
 
                     lähtökuopat
 
                 ja    laukaus    ja 
     
                         lähtö: