torstai 20. elokuuta 2009

"A thing of beauty is a joy forever"
-Keats

Romantikko kävelee kilometrejä
metsissä, purojen varsilla,
kumartuu tarkkailemaan
kukkia, kuoriasia, maan
muotoja ja harhanäkyjä,
yllättäviä ajan tai mielen,
jälkiä joita luonnossa kohtaa,
kiipeää korkeimmalle kukkulalle,
nousee varpailleen sen laella,
nuuhkii ilmaa etsien
ilmaisua, ilmiötä,
kenties sensaatiota, kauneutta
ja tietysti ikuisuutta,
kaiken kiihkeän muuttumisen
takana, kunnes jokin
nousee vertauksen muodossa
hänen mieleensä ja hän uskoo
löytäneensä sen: sensaation,
ikuisuuden, virtauksen, kaiken tuon
kätevään ilmaukseen ahdettuna.

Romantikko on aina vähän
surullinen, kaipaa jotakin
eikä tiedä mitä, ei suostu
kokeilemaa nykyaikaista
lääketiedettä, kokeilee vanhoja
konsteja, kokeilee naiset,
runouden, opiaatit, vedonlyönnin,
vakavan kirjallisuuden,
luonnontieteet, tutkii kaikkea
kiihkeästi etsien, mutta jättää
osan maailmankuvastaan
kyseenalaistamatta ja siksi kuolee
hulluna, konservatiivina, rikkaana ja
pöyhkeänä, köyhänä, onnettomuudessa,
sodassa, kaksintaistelussa, jne.
ja hänen jälkeensä tulevat muut:
ensin psykoanalyytikot, sitten
modernistit, postmodernistit
ja lopulta ihmiset, joissa elää
romantikon toivo, mutta jotka
tekevät kaiken niin nopeasti,
etteivät uskalla ottaa mitään vakavasti,
saati sommitella jotain jambista
pentametriä, kun on vaihtoehtoja,
vapautta, ideoita, informaatiotulvaa,
innovaatioita, itseilmaisua,
autonomiaa, yms, he ovat aina
vähän surullisia hyvä luoja:
kuka tekisi ihmisen valmiiksi
ja terapiasta kansalaisvelvollisuuden?

4 kommenttia:

  1. Tää on tykki, taisit osua vähän myös tänne!

    VastaaPoista
  2. mäki tykkään, taisit aika nopee sommitella tän sen jälkeen kun lähdin menee!

    VastaaPoista