perjantai 28. elokuuta 2009

Kumpulanlaakso

Katson ikkunasta vehreätä Kumpulanlaaksoa,
vertaan runoihin
siirtotyöläisparakeista, kahvinmustaa,
sänkeä ja ämpäriä,
näen mutaa ja mustan kissan,
hämärän illan, hämärän pullon
ja polkan vivahteet
kotiinpääsyä odottavien mielialoissa.

Vaan keväisin profeetat profetioivat:
tulee jeesus tai Sisäinen Sankari.
Sijoittajat sijoittavat aurinkoisia päiviä
näihin aitoihin multiin.
Syksyn rihmastot synnyttävät
itiöäitejä, kertomaan tuulelle tarinoita
onnellisista lopuista, uusista aluista.
On eräs kansa, jolle kaikki tämä luvataan.

Talvisin kai jäätelöä satoi.

Nyt kumpulanlaakso kasvaa japanilaisia puita,
joiden lomassa fasaani loikkaa
maissia, unikkoa, avomaakurkkua,
pittoreskejä mökkejä.
Solisee mesi, kolisee kottikärry
polkuja multaisia.
Elojuhlissa puutarhurit laulavat:
"Hyvä voima, joka kaavoittajat karkoittaa.
Oman pihan kitkeminen rauhoittaa."

3 kommenttia:

  1. Jätkä kirjoitti just hyvän runon, tältä pohjalta mennään & edetään!

    VastaaPoista
  2. =D Väsäilin tätä 3 krs kirjastossa, mutta ne sulkivat sen paikan ennen kuin olin mielestäni saanut rakenteen kohdilleen. Keskiosan kursivointi on siis pelkkä hätäratkaisu, jolla tuolle tyylillisesti kauhean eroavaiselle säkeistölle annetaan vähän itsenäisyyttä ja elinvoimaa. Mutta siis kiitti vaan!

    VastaaPoista