lauantai 11. heinäkuuta 2009

Kirjoittajat ja yleisö

Tämä on sirkus. Kolme ihmistä kirjoittavat, kukin tavallaan. Sitten ”katsotaan vain mitä tapahtuu”. Karhu ajaa pienen pienellä polkupyörällä esiripun edessä. Yleisö on ”revetä liitoksissaan”. Nämä kolme ihmistä, yksi gorillan näköinen, yksi banaaninnäköinen, yksi trapetsin näköinen, ovat ”kuin luotuja tähän työhön”. Keskimmäinen heistä, siis banaaninnäköinen, kuolaa nahkavyölle nimensä. Siinä lukee suurin valkoisin kirjaimin ”Banaani”. Se on kuin kirjoittaisi kammottavassa interracial-yhdynnässä nimensä valkoisella siemennesteellä mustan naisen rinnoille, paitsi että nyt kyseessä on koko perheen näytös ja että lapset hurraavat mutta aikuiset näyttävät pitkästyneiltä. Tähän tilanteeseen parhaiten sopiva sana on ”cheer”, joka perustuu yleisön äänen ymmärtämiseen sirkkojen sirityksenä. Gorillan näköinen kirjoittaja nousee ylös. Hän näyttää valtavalta. Hän on aivan musta, vielä mustempi kuin gorillat ovat. Hänestä roikkuu jotakin, ilmeisesti ulostetta, ja hän istuu paperille ja kirjoittaa sanan ”Gorilla”. Yleisö villiintyy täysin. Osa yleisöstä (myös miehiä) pyörtyy: milloin ihminen voi nähdä Gorillan kirjoittavan ulostellaan ”Gorilla” sillä tavoin että ulosteen jättämä jälki on aivan tasaista, kuin musteen tekemää? Yleisö ”ei ole uskoa silmiään”. Trapetsitaiteilija nousee lavalle ja kiipeää viimeisen kirjoittajan harteille. Tämä kirjoittaja on kuin mikä tahansa trapetsi, joka kannattaa ponnisteluitta taiteilijan painon ja antaa hänelle mahdollisuuden tehdä huikean viimeisen temppunsa. Tätä näytöstä seuratessaan yleisö on ”pudottaa silmät päästään”. Kauhistus ”on käsin kosketeltava”. Trapetsi pudottaa trapetsitaiteilijan pudonneiden silmien päälle, ja räiskähtäneistä valkuaisista kirjoittuu sirkuksen seinälle ”Trapetsi ja trapetsin tragedia”. Yleisö ei voi koskaan unohtaa tätä elämystä. Kirkaisut täyttävät sirkusteltan: jalkojen töminä, suorana huutavat kurkut, itkevät lapset. Osa yleisöstä lähtee juoksemaan, mutta kaikki jotka yrittävät paeta törmäävät ”No escape!” -kyltteihin.

9 kommenttia:

  1. voi h minkä teit ku ei nyt yhtään jaksaisi kehua. mut kai se on pakko.

    eli täyttä http://www.varjo.tv/meduusa/kuvat/timantti.jpg ahan tää on. loppu tosin voisi olla tehokkaampikin. no escape sanoo jotenkin että töks töks.

    tästä saisi myös hyvän esittelytekstin tähän blogiin.

    VastaaPoista
  2. kiitti kehusta! ja joo, ehkä tuo loppu pitäisi korvata jotenkin. vaikka olikin tarkoitus että se on sellainen tökstöks, niin silti taidan tehdä sille jotakin.

    nyt vain valitsemaan tahdotko olla banaania, gorillaa vai trapetsia muistuttava.

    minä olisin mieluiten tuo kakkaava gorilla, jos sopii.

    VastaaPoista
  3. ok, no mä ottanen sitten osaa kammottavaan interracial-yhdyntään.

    tuli muuten mieleen, että miksköhän tällaisten tekstien pitää aina olla yhdessä kappaleessa, eli miks on niin tärkeetä tehdä ero perusproosaan? kappalejako on kuitenkin aika hyvä tapa antaa tekstille ilmaa ja jäsentää sitä. jotenkin kai pötkössä/möykyssä/laatikossa on sellaista proosarunollista uhmaa?

    VastaaPoista
  4. Mä voisin sitten olla "trapetsin tragedia" yhdistettynä karhuun joka ajaa polkupyörällä :D

    Kiinnostava kysymys Erkka, ainakin yhdessä pötkössä oleva teksti luo semmosta yhtenäisyyttä, massaa ja tiiliskivellä päin näköä -meininkiä. Toisistaan erotellut säkeet rikkois ehkä myös rytmin nopeutta. Itse luen ton nimittäin niin että kaikki "tapahtuu" tosi nopeasti, mutta en tiedä miten muut.. Tietenkin myös yksi säkeistö polemisoi runon pinnallisena tuntomerkkinä olevaa säkeisiin jaon perinnettä vastaan.

    VastaaPoista
  5. hyviä vastauksia kyllä.

    tuntuu vaan että laatikko/möykky alkaa olla jo liiankin ennalta arvattava asettelutapa, ja että jos haluaisi taistella jotain vastaan, niin voisi kirjoittaa proosarunoja, jotka näyttäisivät ihan konstailemattomalta proosalta. (näinhän VESSA HOOPOLA muuten tekikin Terminissä.)

    VastaaPoista
  6. Totta totta. Hitto, kirjotin just tohon mahollisen vastineen. Suorakulmion muotoisen :D

    VastaaPoista
  7. sitten kun teet siitä kuution muotoisen niin johan alkaa kiinnostaa!

    VastaaPoista
  8. Minäkin mietin kappalejakoa sitten kun olin kirjoittanut tuon. Mutta kirjoitin tapahtumat todellakin hyvin nopeasti tapahtuviksi, ja siksi tiivis muoto tuntui minusta nyt perustellulta.

    Yhdyn kuitenkin mielipiteisiinne siitä että proosarunon kirjoittamisessa olisi hyvä mennä kohti kappalejakoja. Ne mahdollistaisivat erilaisia leikkauksia ja rinnastuksia. Yleisemmin tavoitetta olisi konkreettisen proosan ja proosarunon yhdistämisessä, missä näen paljon potentiaalia.

    Blogialustalla visuaalisia kokeiluja on hieman vaikeata tehdä, mutta ehkäpä kuitenkin siirrymme tarpeen tullen sellaiseen, hyvät herrat!

    VastaaPoista
  9. 3d-runous kuulostaa tutkimisen arvoselta aiheelta. Mutta litteeltä näytöltä se ei tuskin pääsis oikeuksiinsa (jos edes osaisin semmost koodaa). Visuaalisuus on jees.

    VastaaPoista