Ennen kuin nämä mättäät ja kannakset ja höyryävät nevat vuorattiin mukulakivillä, ennen kuin rattaat kolisivat niillä, ennen kuin rattaiden kopeissa kalisivat puuhkiin ja puuteriin pukeutuneiden naisten hampaat, ennen sitä aikaa tästä kulki huurteisina aamuina lammelle peura. Ei, ei tästä vaan

.................................................tästä, mihin auringonvalo kävi sumuisin raidoin ja kaarevat männyt loivat holvikaaren – ihmisen silmään olisi näyttänyt kuin lampi kutsuisi ryypylle – tästä kulki peura aamuisin herättyään ja haisteltuaan kumppaninsa turkkia ja kiehnättyään sen lämmössä niin että sai tarpeekseen. Molempien ikäväksi peura lähti, ja kylmä pimeä metsä tuli vastaan ja eläin sulki itsensä suojautuakseen. Matkan taittuessa jäätynyt sammal ratisi kavioiden alla ja peuran silmät vetistivät pakkasen pelosta ja petojen. Rannalla eläin rikkoi kuonollaan järven ylleen kehräämän kalvon ja joi, kunnes jäähileisestä vedestä turvonnut vatsa painui maahan. Ja peura palasi lämpimään pesäänsä missä kumppani uinui päiväunta, kävi siihen makuulle ja soi itsensä jälleen olla aivan kokonaan auki. Vaikka vatsassa yhä kylmäsi, oli silti hyvä.