Theremin fugue: myytti

Tempuntekijä, kuuro lintu
laskeutui kerran maan päälle
nokassaan ääni: katkeamaton laulu
maan mykille apinoille

ja kuin siat säkeissään, säkeittä, säkeistöittä
mykät aloittivat riemukkaan ölinän:

"...ööääööaeuiooööääööaeuiooyy
...yiyiyuuyiuu... ...aaaaa...
...eoeoeo... ...uiouioyuiooiuy..."

Virtaukset risteilivät, limittyivät,
kaaos oli hampaaton, aidaton:

soipi        fuuga        hullu         vailla
     hullu         soipi         fuuga         rytmiä
soipi        fuuga        hullu        vailla

Torilla oli elämää,
kansa oli kuin soitin,
jota Jumala soittaa
koskettamatta, likaamatta,
kuin kunnon jumalan
arvo vaatii.
    ...elävä
               urkupiste...
                          Hetken viattomuus,                                                                                                   
             vaan kyräilevä aristokratia,                                                                                                   
                                   rumpalijoukko,                                                                                                   
                          huulten pärisyttäjät,                                                                                                   
                         hampaan kalisuttajat                                                                                                   
               pian aitasi fuugaavan sakin                                                                                                   
            ja patosi virran, kovin iskuin                                                                                                   
              erottaen vokaalit toisistaan.

kaunis "aaeyääeoiiae" oli pian jo:
"Taas me ymmärrämme toisiamme!"

ja vain ne urheimmat,
          hakkasivat kielensä irti
 repivät hampaansa
         estivät käsiään taputtamasta,
sormiaan napsumasta,
 kutistuivat niin, että katosivat
puiden latvaoksistoihin.