maanantai 14. syyskuuta 2009


Rock-kappaleessa väliosa lähtee D:stä
ja laskee kohti kertosäettä puoli sävelaskelta kerrallaan siten, että
riffi venyttää kuulijan huulen ilmeeseen, joka, jos tämä tapahtuisi
liitukautisessa arkipelagossa,
välittäisi hymyä tulkitsevalle: vaikka
sijoitunkin dinosauruksen ja pentujen väliin, minulla
ihmisenä on sellaista tietoa, jota
elikoilla ei ole, joten kuinka missään tilanteessa
saattaisin olla huolissani
selviytymisestäni?

Kaikenlaista hurlumheitä.

Hyvään saumaan E#.

Joutilaisuudesta & jonninjoutavuudesta.

Jonkinlaisista fobioista.

Muista perehtyä mesotsoiiseen maailmankauteen

jooko edes hei vähän

silleen edes

jotenkin

edes

pintapuolisesti. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

3 kommenttia:

  1. Vai että näin päin on nyt tasattu. Pitihän sekin nähdä. Ei ole mikään harvinainen keino sinulle, että laajennat yksinkertaisen asian kuvailun, tässä riffinvenyttämän huulen, niin monimutkaiseksi, että lukemisen punainen lanka katoaa ja tekstiin joutuu suhtautumaan runoutena. Tässäkin se toimii mielestäni hyvin viitekehysten sekoittajana ja totuttujen rakenteiden hajottajana. Mietin kuitenkin, eivätkö karhut olisi käyneet yhtä hyvin, kuin dinosaurukset? Luen tämän muuten statementiksi rock-asenteen valheellisuudesta. Ainakaan musiikki ei anna ihmiselle eläimmellisen ylittävää selviytymiskykyä, vaan syövyttää selkärangan ja laiskistaa ja kiihottaa paheisiin. Loppua kohden tämä kyllä leviää pahasti käsiin.

    VastaaPoista
  2. osuvaa, tuo kolmas virke erityisesti.

    eläin oli alunperin tiikeri tai joku, mutta sitten laitoin dinosauruksen, koska tykkään niistä ja yleensä sillä saa yllätettyä.

    hassua että vasta nyt tuli tasattua noin.

    VastaaPoista