sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Suuntavaisto

Eksyneelle sienestäjälle metsä ei ole paikka:
vasen ja oikea, eteen ja taakse eivät ole olennaisia,
eikä se mätäs johon saapas painautuu ole missään.
Ei ole risteyksiä, eikä suoria teitä,
eikä käsitystä siitä, miten tähän on tultu,
eikä kotipiha, josta lähdettiin ole lähellä tai kaukana,
vaan mielessä, eikä sekään enään ole täysin pään sisällä.
Kannattaa kokeilla villipetojen pelkäämistä,
miettiä miksi vilkuilee olkansa taakse,
mikä erottaa metsään eksyneen astronautista,
joka sinkoutuu sukkulan kyljestä tyhjyyteen
niin kuin joissakin elokuvissa muistaa nähneensä.
Vihdoinkin ymmärtää olevansa maailman napa.
Ymmärtää miksi eläimiä saattaa kadehtia.
Jos muu ei auta, voi koettaa uuden maailman luomista,
kaivaa kolon, kerätä varastoja talveksi,
tatteja ja marjoja, kuivattaa niitä nuotiolla,
alkaa nimetä asioita, joiden katsoo kaipaavan nimeämistä,
perustaa ilmansuunnat ja ansoittaa maailmansa rajat,
syödä nelijalkaisia ja saada niiltä voimat,
mennä kuoppansa pohjalle luustaveistettyine esineineen
ja laulaa itse keksimäänsä laulua.
Ehkä sitten voi etsiä sen metsätien ja autonsa sen varrelta,
kun on unohtanut, että koti on paikka,
jonka päälle on jo kaavoitettu ostoskeskus
josta sähköt on jo katkaistu, rouva lähtenyt,
mainokset kasautuneet eteiseen, kärpäset kukoistaneet,
sitten kuolleet nälkään ja partaterät ruostuneet
särjettyyn peilikaappiin. Maalliset huolet ovat hävinneet,
muuttuneet vähitellen täysin digitaalisiksi,
nousseet taivaisiin niin, että täytyy käydä virastossa
herättämässä itsensä henkiin, maksettava sakot,
rakennettava uusi ruumis, ja kytkettävä se verkkoon.
Metsästä tähän paikkaan on helppo palata,
kun tietää mistä on kotoisin.

5 kommenttia:

  1. jatkat perustavanlaatuisella mutta silti taitavan saarnaamattomalla linjalla. hieno teksti taas, vaikka voisi ehkä terävöittää yhä.

    VastaaPoista
  2. Kiistatta terävöittämiselle jää aina varaa. Tunnistan tästä runosta ne kohdat, joissa aloin miettiä, että kannattakohan sitä, eikö tässä muka ole jo. Mutta helposti sitä vaan kirjoittaa lisää. Terävyyden ohella pituus on kuitenkin ominaisuus jota myös arvostan. Parhaissa teksteissä terävyys ja pituus yhdistyvät, mutta ne ovat pirun vaikeita tehdä. Toisaalta arvostan myös lyhyyttä. Lyhyys ja pituus on kyllä pidettävä tiukasti erillään.

    VastaaPoista
  3. Toisaalta tällaisia kun lukee puolikin tuntia kirjoittamishetken jälkeen, niin alkaa huomata kömpelöyksiä, jotka voisi helposti kääntää paremmalle suomelle ja miettii, että olipa typerää jättää tuokin hoksaamatta. Siksi pitkät suorasanaiset runot eivät ehkä sovellu parhaitten blogeihin. Niiden kun on hyvä antaa hautua ihan reilusti. Ja nyt äkkiä pois ennen kuin alan käyttämään kastikkeentekoa allegoriana. Moooi!

    VastaaPoista
  4. joo, emmä tätä lähtisi lyhentämään. mut aina voi jotain ilmaisua virittää, piukentaa.

    VastaaPoista
  5. Kyllä te pojat olette kriittisiä! Niinhän sitä tietenkin oppii. Mitäpä minä siitä ymmärränkään, en kirjoita runoja, en ole koskaan kirjoittanut, ainoastaan lukenut, paljon. Olen viime vuosina huomannut, että vierastan pitkiä runoja. Tästä runosta kuitenkin nautin. Minusta runo on mielenkiintoinen ja etenee hyvin. Siis, hyvä runo! Tällaisin terveisin runoilijan äiti.

    VastaaPoista