keskiviikko 2. syyskuuta 2009


Vaikka kävisikin niin, että menettäisin kaiken: teoriani luhistuisivat, syksy siirtyisi vuodella ja kissani loikkaisi parvekkeelta kymmenennen kerran, voisin sentään mennä kauppaan ja ostaa oranssin liivin. Sitten kävelisin rakennustyömailla, kaduilla ja ratapihoilla ja ihmiset ajattelisivat, että näköjään on jotain vastuuta annettu tuollaisellekin.

4 kommenttia:

  1. Onpa tässä runo kohdillaan! Rakensit värisevän ajatuksen ja ilmaisit sen puulla ja jöpinällä!

    VastaaPoista
  2. kiitos! mitähän jos tällä alottais romaanin.

    VastaaPoista
  3. Täst mie tykkäsin ku hullu puurost. Kaverin persoonallisuus rakentuu silmissä. Novelli?

    VastaaPoista
  4. Mullekin tuli tästä vähän positiivisempi fiilis, kiitos!

    VastaaPoista